31.3.2014

Lentomatka: Hongkong-Osaka

Lähdimme lentokentälle iltapäivällä lounaan syönnin jälkeen. Lento Hongkongista Osakaan lähti hieman yli puolenyön.

Hongkongissa lähtöselvityksen pystyi tekemään kaupungin päärautatieasemalla kymmenien kilometrien päässä lentokentältä. Oli hauskaa pudottaa ruumaan menevät matkatavarat pois jo ennen lentokentälle lähtöä. Päärautatieasemalta menimme Airport Express-junalla lentoasemalle.

Airport Express -lentokenttäjuna

Lentoasemalla vaihdoimme Octopus-korttimme rahaksi ja yli jääneet Hongkongin dollarit taas Japanin valuutaksi. Sen jälkeen oli hyvää aikaa kierrellä Cathay Pacific:n kaikki neljä lentokenttäloungea ennen lennon lähtöä.

Hongkongin lentoaseman sisätilaa
Loungeja oli avoinna neljä kappaletta: The Pier, The Bridge, The Cabin ja The Wing. Yksikään näistä ei ollut lähellä lentomme lähtöporttia, mutta tämä ei haitannut, koska aikaa oli käytettävissä runsaasti. Jokainen lounge oli hivenen erilainen, vaikka paljon samankaltaisuuksiakin oli. Paras ruoka oli The Pier:ssä, jossa nuudelikeitto valmistettiin tilauksesta. Parhaat tuolit olivat The Wing:ssä. Hienoin sisääntuloaula oli The Bridge:ssä. Ilta meni nopeasti ja suunnitellut päiväunetkin jäivät välistä.

The Pier

The Bridge

The Cabin
Yölento meni nopeasti ja niin palvelu kuin matkustusmukavauuskin oli totuttuun tapaan Cathay Pacific:llä erinomaista. Lentokone oli samanlainen, jolla olimme lentäneet Singaporesta Hongkongiin. Ruokana koneessa tarjottiin illallinen.

Istuinpaikkamme koneessa
Kone laskeutui Osakaan aamuvarhaisella. Maahantulomuodollisuudet olivat ohi pikaisella passinleimauksella. Kentällä kaikki paikat eivät vielä olleet auki, joten esimerkiksi turisti-infossa käynti jäi väliin. Lämmintä oli alle kymmenen astetta ja ensimmäistä kertaa matkalla oli kylmä.

Hankimme ICOCA-kortit julkisilla matkustamiseen ja lähetimme laukut Japanissa usein käytetyn kuljetuspalvelun kautta hotellille. Lipunmyynnissä tai lähettipalvelussa ei kummassakaan ymmärretty tai puhuttu englantia, mutta siihen on totuttava kun Japanissa liikutaan.

Lähdimme junalla kohti Osakaa. Valitsimme ilmeisesti väärän junan, koska matka kesti tunnin verran junan pysähtyessä lähes joka väliasemalla. Kulutimme aamupäivän ja alkuiltapäivän kaupungilla kierrellessä, koska hotelliin pääsimme sisäänkirjautumaan vasta iltapäivällä.

30.3.2014

Macao

Hongkongista kävimme päiväreissulla Macaossa. Matka tehtiin pikalautalla, jolla vajaan 70 kilometrin merimatka olisi normaaliolosuhteissa taittunut tunnissa. Tiheästä sumusta johtuen lautta pääsi lähtemään puolisen tuntia myöhässä ja aikaa kului vartin verran enemmän.

Macao ja Hongkong ovat rajamuodollisuuksien osalta kuin kaksi eri maata. Macaolle sai saapuessaan oman viisumin ja Hongkongiin illalla palatessa samoin uuden turistiviisumin.

Hongkong-Macau -välin pikalautta
Pikalautalla oli voimassa tarjous, jossa netistä lipun ostaneet saivat matkata yläkerran ykkösluokassa. Ykkösluokassa olivat hieman tilavammat istuinpaikat ja nimellinen välipalatarjoilu.

Pikalautan ykkösluokan istuinpaikat
Macaon ilma oli selvästi puhtaampaa ja sitä kautta näkyvyyskin parempi. Aiemmin Portugalille kuulunut kiinan erityishallintoalue esittäytyy turisteille lähinnä kasinoiden muodossa. Muutakin tästä Kiinan erityishallintoalueesta löytyisi, mutta mainostus ja palvelut keskittyvät uhkapeleihin.

Macaon kasinosaaren yleisilmettä
Kävimme lyhyen vierailumme aikana tutustumassa maailman suurimpaan The Venetian Macao -kasinoon. Rakennus oli suuri ja ensikertalaisena sinne eksyi helposti. Paikasta toiseen oli vaikea löytää ja välimatkat tuntuivat liian pitkiltä.

Kasinolla kävimme syömässä hyvän ja varsin edullisen kiinalaisen ruuan. Uhkapelejä ja sitä kautta kasinon toimintaa tuimme käyttämällämme 2 € pelipanoksella. Yleinen hintataso sekä kasinoilla, että muualla Macaossa on Hongkongia halvempi eli suomalaiselle erittäin edullinen.

The Venetian -kasino oli suunnattu aasialaisille uhkapelaajille ja kaltaisemme länsimainen turisti ei kasinolla suuremmin viihtynyt. Muun muassa sisällä tupakointi ei tuntunut mukavalta. Ennakolta arvelemme, että loppumatkasta Las Vegasissa voisimme viihtyä paremmin.

The Venetian Macao -kasinon julkisivua

The Venetian Macao -kasinon sisätilaa
Viiden tunnin pikavierailun jälkeen suuntasimme takaisin Hongkongiin lähtevään lauttaan. Paluumatka sujui aikataulun mukaisesti.

29.3.2014

Hongkong

Hongkongin vierailua häiritsi alueen huono ilmanlaatu. Savusumua oli omaan makuumme liikaa ja liikuimme sen vuoksi ulkona aiempia paikkoja vähemmän.

Hongkongin keskustaa savusumun peitossa
Asiointi kaupungissa oli helppoa ja englanti sopi asiointikieleksi lähes kaikkialla. Palvelu oli ystävällistä ja hintataso aiempia maitamme edullisempi.

Liikkumiseen Hongkongissa käytimme Octopus-korttia, joka kävi matkan maksuun niin junassa, metrossa, raitiovaunussa, bussissa kuin lautassakin. Samalla kortilla olisi voinut maksaa myös kaupoissa, mutta käytimme itse korttia vain matkustamiseen. Yksittäiset matkat olivat suomalaiseen hintatasoon verrattuna hyvin edullisia. Esimerkiksi raitiovaunumatka maksoi luokkaa 0,22 € ja tunnin bussimatkakin alle euron. Kortin ja sen käyttämättömän arvon pystyi myös lunastamaan takaisin rahaksi lentokentällä.

Metroasema
Raitiovaunut olivat kaksikerroksisia. Vaunuun noustiin takapäästä ja yläkertaan pääsi kapeita kierreportaita pitkin. Raitiovaunusta pääsi pois etupäästä ja matkan pystyi maksamaan ulosmennessä esimerkiksi Octopus-kortilla. Raitiovaunuja kulki erittäin tiheästi, mutta ruuhka-aikoihin ne olivat varsin täysiä.

Kaksikerroksisia raitiovaunuja kulki tiheästi.
Kuvassa kolme peräkkäistä raitiovaunua menossa samaan suuntaan.
Hongkongin saarelta pääsi mantereen puolelle maanalaisella tai lautalla. Lauttamatka tehtiin Star Ferry-yrityksen klassisilla laivoilla. Kyseinen yhtiö on kuljettanut matkustajia saarelle jo reilut 100 vuotta.

Yksi Star Ferry-yhtiön laivoista
Yksi "kulkuväline" Hongkongissa on myös liukuportaat. Keskustasta ylärinteeseen nousevat liukuportaat ovat maailman pisimmät katetut liukuportaat. Pituutta portailla on reilu 800 metriä ja nousua 135 metriä. Aamuvarhaisella portaat liikkuvat alaspäin ja muilloin aina ylöspäin. Ihmisten liikuntaintoa lisäämään puoliväliin on myös sijoitettu Octopus-kortille tarkoitettu laite, jossa korttia leimaamalla saa alennusta seuraavasta metromatkasta.

Yksi pätkä maailman pisimpiä liukuportaita
Hongkongin kadut olivat aiempiin paikkoimme verrattuna epäsiistimpiä. Monien talojen julkisivut olivat myös huonokuntoisempia ja ahtaus näkyi. Talot olivat korkeita ja toisiinsa kiinni rakennettuja.

Hongkongin katukuvaa
Ruoka poikkesi aiemmista maista. Annokset olivat edullisia, mutta esimerkiksi lihassa oli mukana reilusti sattumia. Tikuilla syöntiin olimme jo tottuneet, joten se ei tuottanut vaikeuksia. Toisin kuin Japanissa, Hongkongissa käytetään lusikkaa yhdessä tikkujen kanssa ja keittokulhoa ei pitäisi nostaa ylös pöydältä.

Yhtenä mainintana pesetimme myös pyykkejä paikallisessa pesulassa. Hintaa seitsemän kilon vaatepesulle tuli vajaa 4 euroa ja saimme vaatteet siististi taiteltuina takaisin seuraavana päivänä.

Parhaimmat näkymät Hongkongin kaupunkiin saimme The Peak-mäeltä. Normaalisti mäelle pääsee kaapelivaunulla, jonka päätepiste on 400 metrin korkeudessa merenpinnasta. Vierailumme aikana kaapelivaunu oli kuitenkin huollossa, joten mäelle pääsi vain jalan tai bussilla. Menimme bussilla ja matka kesti kapeita mutkittelevia katuja pitkin varmaan tunnin verran yhteen suuntaan.

Iltanäkymä The Peak-asemalta alaspäin Hongkongin keskustaan

28.3.2014

Hongkongin majoitus

Hongkongissa majoituimme Hongkongin saarelle lähelle Macaon lauttaterminaalia. Majapaikkana oli Island Pacific Hotel-hotelli.
Hotellin julkisivua
Hotellin aula sijaitsi toisessa kerroksessa liukuporrasmatkan päässä katutason sisäänkäynnistä.

Hotellin aula ja liukuportaiden päällä olevat kristallikruunut
Huoneemme oli hotellin 25. kerroksessa. Huone oli tilava ja kaksi sivua oli verhoiltu korkeilla ikkunoilla.

Huone iltavalaistuksessa verhot ikkunoiden edessä
Verhot avattuina huoneesta paljastui hieno näköala satamaan ja vastarannalla sijaitsevalle Kowloonin alueelle.

Huone päivällä verhot auki

Etualalla paikallinen urheilukeskus ja taustalla Kowloonin alue ikkunasta katsottuna
Ilmanlaatu Hongkongissa oli heikko ja savusumu heikensi merkittävästi näköalaa.

Öisin autot tuuttailivat jonkin verran lähialueen kaduilla häiriten yöunia. Yhtenä yönä laivat soittelivat pitkään kovaäänisiä torviaan. Näkyvyys oli niin heikko, että vastarannan tai yhdenkään laivan valoja ei ikkunasta tuona yönä pimeässä nähnyt. Ilmeisesti laivat eivät näheet sen paremmin toisiaankaan.

Huoneen televisiosta löytyi hyvin englanninkielisiä kanavia. Hotellissa oli myös uima-allas ja kuntosali. Hotelli ja sen ravintola olivat reissumme tähänastisista hinta-laatu -suhteeltaan parhaita. Esimerkiksi hotellin buffet-lounas sisälsi suomalaiseen ravintolaan verrattuna samaan hintaan puolet enemmän tarjontaa.

27.3.2014

Lentomatka: Singapore-Hongkong

Lento Singaporesta Hongkongiin lähti iltapäivällä. Hotellilta lentokentälle aikaa kului jalan ja junalla tunnin verran.
Singaporen lentokentän lähtöselvitystiskejä

Viherasetelma Singaporen tilavalla lentokentällä
Lentoyhtiönä oli tällä kertaa Cathay Pacific, jonka kotipaikka on Hongkongissa. Lyhyen lentokenttäkierroksen jälkeen suuntasimme lentoyhtiön Skyview Lounge:een. Lounge osoittautui lentokentän yleisilmeeseen verrattuna pieneksi ja tavanomaiseksi. Söimme loungessa niin aamupalan kuin lounaankin, mutta erityistä mainittavaa kummassakaan ei ollut.

Cathay Pacific Skyview Lounge, Singaporen lentokenttä
Pian lentokentälle saapumisemme jälkeen Singaporessa alkoi satamaan vettä. Aiemmin vettä ei ollut satanut nimeksikään, joten uskomattoman hyvä ajoitus huvitti.

Lentokone oli mukava ja matka meni nopeasti. Palvelu vajaan neljän tunnin lennolla oli erinomaista.

Cathay Pacificin lentokone, jolla matkasimme

Istuinpaikat edestä koneen takaosaan päin kuvattuna

Kuva istuinpaikalta eteenpäin. Hauskana yksityiskohtana oikea kukka paikkojen välissä

Ruuat koottuna yhteen kuvaan
Cathay Pacific:llä on kotikentällään Hongkongissa oma lounge myös saapuville matkustajille. Kävimme pienessä The Arrival -loungessa syömässä lennon jälkeen vielä kevyen päivällisen ennen hotellille lähtöä.

The Arrival -lounge, Hongkongin lentokentällä
Matkan lentokentältä hotellille teimme Airport Express-junalla, johon kuului bussikyyti junan pääteasemalta hotellillemme. Junamatka sujui hyvin, mutta bussimatka paikallisessa liikenteessä ei tuntunut enää kovin turvalliselta. Muutaman kilometrin matkaan pikkubussilla meni vajaa tunti ja totesimme että autolla ei tarvitse enää keskustassa matkustaa. Liikenne oli illalla erittäin ruuhkaista ja "vähältä piti" -tilanteita tapahtui jatkuvasti. Aasialaista kulttuuria bussissa edustivat myös erittäin kapeat penkit ja kylmälle säädetty ilmastointi. Selvisimme kuitenkin lopulta ehjinä hotellille.

Pikkubussissa matkalla Hongkongin päärautatieasemalta hotellille

25.3.2014

Singapore

Sää suosi Singaporen vierailuamme. Ilma oli lämmintä eikä sadekuurojakaan ollut. Harmiksemme muutamana päivänä naapurimaiden metsäpaloista tuleva savu heikensi ilmanlaatua ja näkyvyyttä.

Singaporen joukkoliikenne teki liikkumisesta helppoa, nopeaa ja edullista. Ehdimme käydä viikon aikana monessa paikassa, vaikka kiirettä emme pitäneetkään.

Singaporen katukuvaa

Marina Bay iltavalaistuksessa
Samaan aikaan vierailumme kanssa kaupungissa järjestettiin i Light Marina Bay 2014-festifaali. Keskustaan lahden ympärille oli koottu kymmeniä pienempiä ja suurempia taideteoksia, joissa valo näytteli merkittävää osaa. Alla pari kuvaa eri kohteista.

Happy Croco

Celebration of Life

Toisena päivänä kävimme Universal Studios Singapore -huvipuistossa. Puoli päivää meni siellä nopeasti ja kiersimme lähes kaikki puiston laitteet. Jonoja puistossa ei ollut käytännössä ollenkaan ja kierros meni nopeasti. Valitettavasti puiston suurin vuoristorata oli suljettu huoltotöiden vuoksi.

Universal Studios Singaporen sisäänkäynti

TRANSFORMERS The Ride
Oletko katsonut elokuvan Waterworld, jossa maailma on peittynyt merien alle? Huvipuistoon oli rakennettu kopio elokuvan tapahtumapaikasta merineen päivineen. Näyttelijät esittivät elokuvaa mukailevan esityksen, josta ei vauhtia ja vaarallisia tilanteita puuttunut. Loppukohtauksessa muun muassa juonen "pääpahis" tippui alas kuvassa takana näkyvältä erittäin korkealta telineeltä veteen palaen samalla kauttaaltaan. Myös muut stunt-temput jättivät katsojan haukkomaan henkeään.

WaterWorld -esitys
Uimassa kävimme paikallisessa Jurong East Sports and Recreation Centre:ssa. Samantyyppisiä valtion ylläpitämiä urheilukeskuksia on Singaporessa lukuisia. Singaporessa pukeutumistyyli on muutoin melko vapaata, mutta paikallisessa uimakeskuksessa naiset käyttivät pääasiassa kokouimapukua tai moni jopa märkäpukua. Valitettavasti märkäpukua ei matkalaukusta löytynyt, joten vähäpukeisemmalla uimatyylillä oli pakko mennä eteenpäin. Myönnettäköön, että muutamia paheksuvia katseita ei voinut olla huomaamatta...

Jurong East Sports and Recreation Centre:n sisäänkäynti
Kävimme myös yhden maailman kuuluisimman majapaikan Raffles Hotel:n Long Bar-baarissa juomassa Singaporen tunnetuimmat drinkit Singapore Slingit. Asiakkaille tarjoiltiin naposteltavaksi maapähkinöitä suurista säkeistä. Maapähkinät kuorittiin suoraan pöydille ja lattioille, jotka olivat täysin kuorien peitossa.

Maapähkinäsäkki Raffles Hotel:n Long Bar:ssa
Yksi hienoimmista kokemuksista oli vierailu Gardens by the Bay -puutarhassa. Kävimme siellä ilta-aikaan. Ilta oli pilvetön ja taivaalla paistoi täysikuu. Valaistu suuri puutarha näytti todella hienolta.

Gardens by the Bay -puutarhan Supertree Grove
Supertree Grove tuntui fantasiamaailmalta isoine sienimäisine puineen ja musiikkeineen. Joka puolella oli valtavia tekopuita, jotka oli verhoiltu oikeilla kasveilla ja väriään vaihtavilla valoilla. Valot toimivat hyvin yhteen puista kuuluvan musiikin kanssa luoden illuusion fantasiametsästä, jossa ihminen itse on muurahaisen kokoinen.

Gardens by the Bay -puutarhan Supertree Grove läheltä kuvattuna
Englantilaisen The Rolling Stones-yhtyeen 14 On Fire-kiertueen konsertti oli Singaporessa samaan aikaan vierailumme kanssa. Varsinainen konsertti oli sisätiloissa ja 5 000 tarjolla ollutta lippua oli myyty jo aikoja sitten. Konsertti näytettiin kuitenkin myös ulkona suurella screenillä, jota kävimme ohikulkumatkalla muutaman minuutin seuraamassa.

The Rolling Stones-yhtyeen 14 On Fire-kiertueen konsertti
Singaporessa kävimme myös paikallisessa kampaamossa. Kampaamon työntekijät eivät puhuneet kovin hyvin englantia. Erikoista kampaamossa oli, että työntekijä vaihtui työvaiheen mukaan ilman sen kummempia esittelyjä.  Yksi työntekijä värjäsi, toinen pesi ja kolmas leikkasi hiukset useammalta asiakkaalta peräkkäin. Metodi vaikutti tehokkaalta, joskin asiakkaan kokemus tästä hieman kärsi. Työn jälki oli kuitenkin hyvää ja kampaajalle pääsi samantien.

24.3.2014

Singaporen majoitus

Singaporessa majoituimme Link Hotel -hotelliin, joka sijaitsee Tiong Bahru:n alueella.

Hotelli jakautui kahteen pitkään rakennukseen, jotka olivat eri puolilla katua. Huoneemme oli samassa rakennuksessa kuin pääsisäänkäynti. Kuntosali oli toisessa rakennuksessa, jonne pääsi rakennukset yhdistävää siltaa pitkin. Kuntosali koostui juoksumatosta, kuntopyörästä ja yhdestä monitoimilaitteesta, joka tosin oli hieman ruosteessa...


Toinen hotellirakennuksista

Hotellin aula toisesta kerroksesta katsottuna
Huone oli varsin pieni ja säilytystilaa tavaroille ei ollut. Huoneessa oli ulospäin tilavalta näyttävä kaappi. Sisälle mahtui kuitenkin vain pari hengaria. Ilmastointi oli myös varsin äänekäs, mutta muuten huone täytti tarpeemme.

Huoneemme

Huoneemme tilavalta näyttävä kaappi, jonka sisään ei mahtunut mitään

22.3.2014

Lentomatka: Sydney-Singapore

Lähdimme laivalta aamulla ennen seitsemää. Maahantulomuodollisuudet laivalta Australiaan sujuivat nopeasti. Tullia ei kiinnostanut vilkaistakaan matkatavaroitamme. 

Lähdimme suoraan Sydneyn keskustan laivaterminaalista lentokentälle. Tarkoitus oli mennä alkumatka junalla ja vaihtaa loppumatkaksi bussiin. Epähuomiossa valitsimme väärän junalinjan ja lyhyestä 10 min bussimatkasta tuli tunnin matka. Tajusimme virheemme vasta bussissa. Sama bussilinja kun sattui kulkemaan vääränkin junamme päätepysäkin kautta. Aikaa oli kuitenkin reilusti, joten ennätimme hyvin perille.

Juna Sydneyssä
Sydneyn lentokentällä jouduimme odottelemaan British Airwaysin lähtöselvityksen avautumista kolmisen tuntia. Sen jälkeen pääsimme lounaalle.

Lounge Sydneyn lentokentän ulkomaanterminaalissa

Lounas Sydneyn lentokentän ulkomaanterminaalin loungessa
Lähtevä lentokone Sydneyn lentokentän ulkomaanterminaalista. Taustalla Sydneyn keskusta.
Lento oli toinen British Airwaysin lentomme tällä matkalla. Lentokoneen reitti oli Sydneystä Lontooseen, mutta se teki välilaskun Singaporessa. Kuukautta aiemmin olimme lentäneet Lontoo-Sydney -välin Qantas-lentoyhtiöllä toiseen suuntaan. Palvelun ja matkustusmukavuuden kannalta ero kahdella lentoyhtiöllä oli kuin yöllä ja päivällä. British Airways oli sijoittanut kahdeksan istuinta suurinpiirtein samaan tilaan mihin Qantas:n koneessa oli laitettu kuusi istuinta. Lopputuloksena ahdasta oli eikä palvelu taaskaan päässyt British Airways:llä positiivisesti yllättämään.

Paikkamme British Airwaysin Sydney-Singapore-lennolla
Singaporessa olimme perillä myöhään illalla. Laukkujen nouto onnistui taas nopeasti ja maahantulomuodollisuudetkin veivät vain hetken. Lentokentältä ostimme hieman ruokaa mukaan ja lähdimme junalla hotellille. Junamatka oli reilu puoli tuntia ja lähimmältä metroasemalta kävelymatkaa hotellille jäi noin 800 metriä. 
Kukkataideteos Singaporen lentokenttäterminaalissa